perjantai 29. helmikuuta 2008

Toka osa 290208

Tänään oli sitten kriisilääkäri. Joo - o. Sitä tuntee olevansa niin hyvissä käsissä, kun lääkäri sanoo, jotta kyllä tästä varmaan valitetaan ja täytyy kysyä neuvoa kollegalta. Varmoin ottein Varmaa vastaan. Ensi viikolla on aika sosiaalihoitajalle, jospa hän osaa kertoa mikä on minun roolini tässä jutussa.

Luulosairashan on tietty myös tyhmä, sillä kela laittoi myös oman kielteisen päätöksensä, jonka oli tehnyt hra lääkäri. Jos ei ois niin paljon itkettänyt niin olis naurattanut, koska kela tiesi mun olevan ylipainoinen. He varmaan tekevät yhteistyötä kyttääjien kanssa. Seuraavaksi varmaan sanotaan lähikaupan kassalla, että et voi ostaa tätä juustoa (yli 5 % rasvaa) etkä tuota jogurttia (sis. lisättyä sokeria) ja ojentaa minulle heidän kielteisen päätöksen. Bussikuski työntää kämmenen lärviin - ei tähän bussiin eikä tähän aikaan ja heittää perässä pysäkille kielteisen päätöksen, jossa on vaaleanpunaisella korostuskynällä vedetty lause; työkykyisten matkustusajat ovat voimassa klo 16.00-08.30.

Tajusin eilen, että tämä päälimmäinen tunne on häpeä. Mutustelin ja mutustelin. Olin kehdannut hakea etuutta luullen sen kuuluvan sairaalle, minua lyödäänkin sormille, hyi, ettet edes häpeä. Luuletko saavasi vielä lisää, vaikka olet jo noin paljon jo saanut.
Häpeä siitä että olen kehdannut sairastua, muija parhaassa työiässä. Häpeä siitä että yritän sairastaa yhteiskunnan kustannuksella. Häpeä siitä että ehdin jo itsekin erehtyä luulemaan olevani sairas. Häpeä siitä että en itse viitsi taistella vaan haluan apua. Häpeä siitä että mun pitäisi pystyä kertomaan niille epäileville tuomaille päätöksestä. Häpeä siitä että olen olemassa.

sunnuntai 24. helmikuuta 2008

Nyt mulla on uusi kaveri

Meille tuli paljon puhuttu, ei niinkään odotettu, boksi. Ollut nyt muutaman päivän ja ensimmäinen ongelma on ratkaistu eli kuinka ja mihin kohtaan vhs sijoitetaan, jotta töllöstä näkyy laatuohjelmat. Boksin ollessa linjassa näkyy digi oikein hyvin ja vanhat nauhoituksetkin pystyy katsomaan - ei tosin av-kanavalta. Nauhoitusta en ole vielä saanut onnistumaan tai ollakseni tarkka niin saan kyllä nauhoitettua - lumisadetta. Tämä on ongelma, jonka pystyn ratkaisemaan, harmittaa vaan etten saanut sitä loogisesti pääteltyä tuosta noin vaan.


Sitten elämääni ilmaantui uusi kaveri. Kaveri aloitti kanssani kirjeenvaihdon, kunpa tietäisin mistä se on mun osoitteen saanut tai minähän sen olen sille kai ilmoittanut. Mutta se mikä tässä ottaa pattiin on, että se aloitti lähestymisen sen enempiä lämmittelemättä tai kysymättä minulta haluanko minä kirjoitella. Se tiesi aika paljon mun diagnooseista, yksi oli tosin sellainen, josta minä en ole saanut tietoa. Mielenkiintoni herätti se, että mistä se oli saanut tiedon edes sen tutkimisesta/seuraamisesta. Olen kyllä - täytyy myöntää - otettu näin vaikutusvaltaisesta kaverista. Mutta kirjekaveruus alkaa kyllä mielestäni epäilyttävällä tavalla, se vaan lähettää mulle kirjeen, jossa se kertoo mitä minun pitää tehdä ja mihin minä kykenen.

Jos sulla on tai joskus on ollut samanlainen kaveri niin tiedätkin jo mistä on kyse. Suuresta ja Mahtavasta Varmasta. Varma se kertoi minulle, että 'Teillä on uupumusta, univaikeuksia ja alakuloisuutta, mutta Teillä ei ole todettu merkkejä vakavasta psykiatrisesta sairaudesta, joka olennaisesti alentaisi työkykyänne. Masennusoireita voidaan edelleen lievittää mm. terapeuttisin keskusteluin, jotka ovat jo käynnissä sekä lääkehoitoa tehostamalla. Vaivoistanne huolimatta katsomme, että Teillä on vielä paljon työ- ja toimintakykyä jäljellä.' Nyt kun Varma on päättänyt - minua näkemättä, minua kuulematta - että lääkehoitoa tehostamalla työkyky nousee ennalleen niin minunhan täytyy nostaa oikeustoimet hoitavaa yksikköäni vastaan. Varma ei vetoa millään tavalla ylipainooni, mikä hämmästyttää minua suunnattomasti, sillä sehän on ensimmäinen asia mikä pistää silmään minut nähdessä - ai niin eihän Varma ole nähnyt minua. Hoitava yksikkö on siis jättänyt käyttämättä sen olennaisimman lääkehoidon, joka poistaa painajaiset, palauttaa elämänhalun ja -tarmon. Olen jo oma-aloitteisesti aloittanut rauhoittavien maksimikäytön, sillä suututtaa tuo hoitavan yksikön leväperäinen toiminta. Eikä hoitava yksikkö ole sanallakaan vihjaissut tällaisen Varman olemassaolosta, miksi minulta on pimitetty mahdollisuus elämäni asiantuntijan tapaamiseen.

Itse olen kyllä sitä mieltä, että koskapa Varma on oman alansa asiantuntija ja siinä samalla myös minun vointini ja kuntoni asiantuntija, niin silloinhan minä olen vain luulosairas, joka joutaa pois kuleksimasta. Laitan Varmalle kyselyn, että kuinka se ratkaisee jälkeenjäävästä alaikäisestä lapsesta huolehtimisen. Lapsella on isä, en vaan tiedä missä, mutta Varma pystyy kaikkeen - siispä korjatkoon lapsi-isäsuhteen ja tuokoon pyyteettömän rakkauden heidän elämäänsä. Voi kun olisin tiennyt tällaisen Varman kaikkivoipaisuuden jo heti syöpädiagnoosin saatuani niin mehän olisimme muuttaneet Varmalle. Varma olisi huolehtinut lapsesta leikkausten ja solunsalpaajahoitojen aikana ja tuonut minulle kipulääkettä vuoroin pahoinvoinnin estolääkityksen kanssa.

torstai 14. helmikuuta 2008

Ystävänpäivän kunniaksi, ihmisen paras ystävä

MIESTEN AAMUTOIMET

1. ENGLANTILAINEN JOHN
- hän herää vaimonsa vierestä, menee jääkaapille, ottaa sieltä munia ja pekonia, paistaa ne ja lähtee töihin.
2. RUOTSALAINEN ÅKE
- hän herää poikaystävänsä vierestä, menee jääkaapille, ottaa sieltä munia ja pekonia, paistaa ne ja lähtee töihin.
3. RANSKALAINEN JEAN-PIERRE
- hän herää rakastajattarensa vierestä, menee jääkaapille, ottaa sieltä munia, paistaa ne, syö ne patongin kera ja lähtee töihin.
4. VENÄLÄINEN IGOR
- hän herää vaimonsa, siskonsa, mumminsa, veljensä, serkkunsa, kaimansa, tätinsä ja setänsä vierestä, menee sinne missä jääkaapin pitäisi olla, raapii muniaan ja lähtee töihin.
5. KIINALAINEN CHI JONG
- hän herää syntyvyydensäännöstelijän vierestä, menee sinne missä jääkaapin pitäisi olla, raapii itseään sieltä, missä munien pitäisi olla, ja lähtee töihin.
6. SUOMALAINEN JORMA
- hän herää käyttämättömien muniensa vierestä, toteaa, että vaimo on vienyt jääkaapin ja pekonit, ja jättää menemättä töihin, koska on kannattavampaa nykyään pysyä kotona.


MIEHEN KORVIKE
Kyllästynyt miehiin? Jospa tilaisit postimyynnistä korvikkeen.Sopiva malli jokaiselle!

ROPELAATTORI
On vuoteeseen asetettava laite, joka aina saatuasi unen päästä kiinni alkaa väkisin tunkeutua saman peiton alle takapuolesi kohdalta.

AUTOMAATTINEN KANAVANVAIHTAJA
Televisioon kytkettävä musta laatikko, joka katkaisee välittömästi katsomasi ohjelman, jos toiselta kanavalta tulee toimintaleffa, formulaa, jalkapalloa tai muuta urheilua. Ellei tule, se räpsäyttää säännöttömin väliajoin auki teksti-tv:n ja selaa joka kerta läpi kaikki urheilutulokset.

PYYKINVÄRJÄÄJÄ
Haaveiletko miehestä, joka auttaa kotitöissä? Tämä on sinun laitteesi. Kyseessä on väripatruuna, joka pesuainelokeroon asennettuna laukeaa ja värjää koko pyykin joko sinertäväksi tai vaaleanpunaiseksi. Patruuna ei laukea aivan joka kerta, mutta todennäköisimmin juuri silloin kun koneessa on lempipuserosi. Mainio naiselle, joka kaipaa jännitystä elämäänsä.

KARVAPÖLÄHDYS
Lavuaariin asennettava laite, joka 15 minuutin sisällä siitä kun olet pessyt pesualtaan, pöläyttää puhtaalle posliinille partakarvan pätkiä. Luxusmallissa on lisävarusteena hammastahnaläiskitin, joka ruiskii hammastahnaa oikein asennettuna jopa parin metrin päähän.

KAUPPAKESKUSVALITIN
Kännykkään kytkettävä toiminto, joka ryhtyy päästelemään epämiellyttäviä marisevia ääniä, jos viivyt liikkeessä yli 5 minuuttia. Lisälaitteena saatavissa myös rähisevä saldorajoitin.

OSTOSHÄLYTIN
Luotto- tai pankkikorttiin ohjelmoitava toiminto, joka saa kortin lukulaitteen ulvomaan, mikäli kortilla yritetään maksaa lasten- tai naistenvaatteita, meikkejä, kenkiä tai muuta ruokaa kuin makkaraa. Hälytin pysyy hiljaa, kun sillä maksetaan porakonetta, työkaluja, autotarvikkeita tai tietokoneen lisäherkkuja.

ESIKÄSITELTY SANOMALEHTI
Aamun lehden voi nyt tilata esikäsiteltynä siten, että etusivun tilalle on taitettu urheilusivut ja yksi sisäsivu on ylösalaisin ja väärässä paikassa. Lehti on myös esirutattu mahdollisimman paksuksi möykyksi.

VISKIBASSO-VIESTIPALVELU
Palvelu, joka toimittaa kännykkääsi päivän mittaan viestejä, kuten: "En ehdi syömään", "Piipahdan poikien kanssa kaljalla", "Hae auto korjaamosta", "Sori en ehtinyt kauppaan", "Hae sinä lapset tarhasta", "Miksi kaikki sukkani ovat pyykissä", "Olet unohtanut silittää paitani".

MURUSTIN
Laite, joka aamulla lähdettyäsi töihin levittää leivänmuruja pöydälle ja lattialle. Tämä huokea laite on jokaisen sinkkunaisen minimivaruste.

AJANSYÖJÄ
Luxus-paketti, joka sisältää kaikki yllämainitut toiminnot ja vielä paljon muuta yllättävää. Saat anoppipalvelun, joka käy vähintään kerran viikossa silmäilemässä kotiasi halveksivasti ja joka tekee ylivoimaisesti parempia lihapullia kuin sinä. Eikä tässäkään vielä kaikki: Juuri kun alat tottua Ajansyöjääsi, se rullaa ulos ovesta ja liimautuu magneetin lailla nuorempaan sinkkunaiseen. (Anoppipalvelu jatkaa siitä huolimatta käyntejään sinun kotonasi ja kertoo pyytämättä yhä uudestaan, miksi et alun perinkään ollut sopiva omistaja Ajansyöjälle).


Hyvää Ystävänpäivää