Yhdessä viimeöisistä unista seikkailin menneisyydessä - en tietenkään reaalimenneisyydessä - vuodessa 1974. Oli ihanaa nähdä 'tuttuja' paikkoja. Hihkuin ilosta nähdessäni kahvilan, jonka olin vain kuullut olleen siinä aikaisemmin. Olin aivan ihastuksissani, kun muistin kallion, jonka paikalla oli nykyisin kiiltäväjulkisivuinen hervoton rakennus. Kuljimme autolla paikasta toiseen. Näin vasta rakenteilla olevan ostarin ja purskahdin itkuun - liikutuksesta. Itkun lomassa muistelin itsekseni ääneen, voi tuossa on tuo Elannon leipäpuoti.
Tähän mennessä kaikki oli hyvin ja paistattelin unessa nauttien tuosta lapsenomaisesta innosta ja näkemisen riemusta. Reaalielossani en ole tuon ostarin laajennusvaiheen aikana asustellut siellä. Unen ikävämpi osuus alkoi, kun halusin v ä l t t ä m ä t t ä ottaa paikoista digikameralla kuvia. Tottakai turistilla oli kamera mukana. Seuralaiseni yrittivät estää minua kaikin keinoin tekemästä sitä. Ensin he eivät kertoneet totuudenmukaista syytä vaan kiertelivät ja kaartelivat. Lopulta kun en suostunut uskomaan niin läväyttivät totuuden päin näköä - en pystyisi vangitsemaan menneisyyttä kamerallani. Mietin mielessäni, että tosi juntteja - kai nyt kamera tallentaa, kun ihmissilmä näkee. Pieni epäilyksen siemen kuitenkin jäi itämään. Otin digikamerani esille, tein asetukset ja laukaisin - katsomatta näyttöön. Otin monia kuvia ja tuumin, että koska kamera ottaa kuvan niin se pystyy tallentamaan saman kuin silmäni näkevät. Huomasin pahanilmanlintujen (seuralaisieni) tulevan minua kohti ja minulle tuli kiire katsoa kuvauskohdetta näytön kautta - kappas vaan. Tähtäsin kohti rannalla olevan kahvilan terassia ja näytössä juoksee pystykorvakoira rannalla. Voi itku sitä pettymystä, vaihtelin kurkistuskulmia näytön suhteen ja se halvatun koira vaan loikkii siellä yhä edelleen.
Hei voisiko olla niin että nähdäkseni oikein täytyy katsoa 'linssin' läpi realistisesti. Hmm, nyt täytyy pohtia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti